Matkalla venevalkamasta vaellusreitille vene lipuu ohi kauniisti harmaantuneen Ungelon torpan, jossa asui ja työskenteli luontokuvaaja-kirjailija Yrjö Kokko. Kokon Lappi-kirjassa Neljän tuulen tie (1946) pohditaan kertomuksen lomassa Enontekiön vanhoja ja uusia keinoja, etenkin tien saapumista Palojoensuusta Kilpisjärvelle. Teistä ei kirjassa maalata kuvaa mahdollisuutena tai vapaan ja huolettoman liikkumisen symboleina, vaan kaiken sellaisen vastakohtana.”Tie [...] oli tuonut jo lannan lain ihmistä kahlehtimaan tännekin saakka.”

Tällainen viesti paljastui Elbe-joen kivestä vuoden 2018 kuivana kesänä. Kyseessä on nälkäkivi: viestejä on kaiverrettu jokien kiviin nälkävuosina. Eräänlainen hydrologinen merkintä menneisyydestä ja varoitusviesti sen ajan ihmisiltä. Elbe-joen vanhin vielä luettavissa oleva kaiverrus on vuodelta 1616.

Vene ei ole päässyt tänä kesänä sen viime vuosilta tutulle jokivaellukselle. Veneen kunnostus on teettänyt vähän enemmän töitä kuin muina keväinä. Oli myös vaikea löytää sellaista aikaikkunaa, jolloin vedenkorkeus olisi ollut jokivenematkalaisille sopiva. Ensin joki tulvi ja sitten pinnan korkeus laski äkkiä, yllättäen. Koskista tuli kivisiä, eivätkä ne tarjoa vauhdin hurmaa näin matalalla vedellä, ei varsinkaan täyteen lastatulle veneelle, joka ui syvemmällä kuin kajakki tai kanootti.     

Tässä blogissa kertoilen Ounasjärven vesistöalueen kuulumisia soutajan, hiihtäjän, talviverkostajan ja ympäristökeskuksen havaintoaseman hoitajan näkökulmasta. Tarkemmin ottaen maantieteellisesti kyse on Ylä-Ounasjoen valuma-alueesta ja asentopaikkani Hetassa. Tähän kootut kuulumiset puolestaan ovat sanoja, joita amatööriluonnontieteilijänä ja runoilijana sekoitan keskenään tai sovitan yhteen, aina tapauksesta riippuen. Yhdistelen vapaasti mittaustuloksia virtaan ja tuleen tuijottelemiseen.