Pohjoisen metsät ovat tehokkaita hiilinieluja, arvokkaita luontokadon hidastajia ja välttämättömiä paikallisten ihmisten elinkeinoille, kuten poronhoidolle, metsästys-keräilylle ja matkailulle. Tästä huolimatta Enontekiöllä hakataan lähes luonnontilaisia metsiä, joista löytyy uhanalaisia lajeja ja vanhojen metsien indikaattorilajeja.
Metsien piti hallituksen laskelmien mukaan toimia Suomen hiilinieluina. Ongelmana laskelmien toteutumisessa on se, ettei yksityisomistajien maankäyttöön voi juuri vaikuttaa, vaikka metsät olisivat luontoarvoiltaan sellaisia, että ne ehdottomasti pitäisi saada suojelun piiriin. Yksityisten nk. etämetsänomistajien (mikä hieno uusi sana kolonialistille!) hakkuut ovatkin kiihtyneet pohjoisessa kuluneen kymmenen vuoden aikana ja hakkuutahdin ennustetaan vielä kiihtyvän Kemin sellutehtaan valmistumisen myötä. Monisatavuotista aihkia kulkee nyt muussattavaksi selluksi.
Jos pitäisi kolmella yksinkertaisella faktalla kertoa, miksi täällä ei saisi hakata:
- Puu kasvaa pohjoisessa hitaasti ja metsä uusiutuu oikeaksi metsäksi vielä paljon hitaammin – jos koskaan edes uusiutuu. Jos lähellä on vanhan metsän lajeja ja kuntta selviää hakkuun aiheuttamasta eroosioista, vanha metsä saattaa palautua. Tähän kuitenkin menee arviolta tuhat vuotta. Tuhat vuotta! (Ei siis 150 vuotta, mikä on mediassa ja metsäteollisuudessa usein heitetty luku: tämä kertoo vain puun kasvamisesta takaisin "hakkuupituuteensa".)
- Suojelualueiden pitäisi kansallisesti ja kv-tasolla olla mahdollisimman yhtenäisiä toimiakseen tehokkaina luontokadon hidastajina. Nyt suojelualueet uhkaavat jäädä saarekkeiksi näillä yhtenäisen metsän alueella, johon vielä olisi mahdollista luoda yhtenäisiä vyöhykkeitä.
- Etämetsänomistajien toiminnassa pohjoisessa on räikeän kolonialistisia piirteitä. Paikallisille jää vain tuhon lasku, kun muut käärivät voitot. Paikalliset pääelinkeinot eli poronhoito ja matkailu ovat yhteen sovittamattomia tehometsätalouden kanssa.
Mutta niitä hyviä uutisia:
Tänne perustetaan uusia suojelualueita. Uusin on Luonnonperintösäätiön paikallisilta ostama Ullatievan sadan hehtaarin alue Ounasjärven itäpäässä. Paikka on erikoinen harjumuodostelma. Siellä huomaa nopeasti – vaikka ei olisi ekologi tai lajituntija – että se on erityislaatuinen. Paikka onkin monelle paikalliselle ja mökkiläiselle rakas. Tämä uutinen ei ole enää ihan uusi, mutta silti uutisoinnin arvoinen, sillä se on pysyvä: alue on nyt lain nojalla ikuisesti suojeltu.
Vaikka onkin totta, että metsäkato saadaan pysäytettyä vain perustavanlaatuisella systeemin muuttamisella, niin jokaisen yksittäisen metsän suojeleminen on aina alueellisesti arvokas teko. Jokainen onnistunut suojelu lähettää viestiä siitä, että suojeluyritykseen ryhtyminen kannattaa, ja että jotain on ylipäätään tehtävissä. Ullatieva ja sen nykyiset, menneet ja tulevat kulkijat kiittävät!
metsä lähellä ullatievaa
