Käkkälöjoen kansallispuisto on perustettu. Pohjoisen joen suojelualue on ainutlaatuinen maailmassa. Euroopassa vastaavanlainen koko joen suojelualue löytyy vain Albanista ja Kreikasta: Vjosajoki ympäristöineen sai kansallispuistostatuksen viime vuonna. Se kattaa joen koko pituudelta ja suojelee myös sen valuma-aluetta – vain siten veden ekosysteemi on suojattu, sillä veden laatuun vaikuttaa suuresti alueen maankäyttö. Käkkälöjoki halkoo suuria soita ja on ainutlaatuinen paikka erämaisuutensa ja ekosysteeminsä vuoksi. Sen valuma-aluetta eivät halo tiet ja hakkuutoiminta on minimaalista. Alue on globaalisti elintärkeää latvavesialuetta.
Ikävä kyllä yllä oleva kappale Käkkälön suojelustatuksesta on valeuutinen. Minä vain tähän unelmoin sen hetkeksi todeksi kun kuulin uutisen Vjosan kansallispuistosta: ehkäpä täälläkin? Ajatus kokonaisen joen suojelusta on niin kaunis, että halusin kirjoittaa sen ylös ihmeteltäväksemme. Pahoittelen valeuutisoinnista. Totta on osuus, että Vjosajoki sai suojelustatuksen. Paikkaan on luotu nk. ekomuseo, jossa matkailijat saavat tutstua reittien kautta paikan ekosysteemiin, luontaisiin elinkeinoihin ja kulttuurihistoriaan.
Käkkälöjoki laskee Ounasjokeen, joka on erityislailla suojattu voimalaitosrakentamiselta. Suunnitelmista mahtijoen valjastamisesta sähköntuottamiseen vihdoin luovuttiin aktiivisen kansanliikkeen ansiosta. Ounasjoki oli kauan ollut tulilinjalla, virtasihan se mahtavana ja täysin ”hyödyttömänä” – mahona eli sitä ei ole kehitetty, kuten eräs Kittilän kuntapäättäjä sitä luonnehti vielä 2000-luvulla. Jokirantojen kylät olivat patoamisuhkan takia huolissaan kalavesistään, kulkuväylästään, elinkeinoistaan ja alueen yleisestä koskemattomuudesta. Tunnettuahan on, että näissä megaprojekteissa paikallisia ei kuunnella, elleivät he järjestäydy ja pidä meteliä. Osana protestia järjestettiin vuosittain Ounasjokisoutu, johon osallistui kymmeniä venekuntia. Sen reitti kulki Hetan Ounasjärveltä jokea alas Rovaniemelle ja se yhdisti jokivarren asukkaat. Kansanliike oli aktiivinen monta vuotta ja nk. Ounasjoen henki oli korkealla. Vääntö oli pitkä ja kova, kunnes huojentava päätös etelästä tuli vihdoin 1983: Ounasjokea ei padota.
Tällainen suojelustatus ei kuitenkaan suojele jokea muulta kuin padoilta. Se ei sulje pois teollista maankäyttöä, kuten hakkuita sen rannoilta (lukuun ottamatta vaatimatonta viittätoista metriä, mikä on lain vaatiman suojavyöhykkeen leveys). Laajamuotoiset hakkuut rannoilla vaarantavat vesien kirkkauden, mikä kalojen onnistuneen kutemisen edellytys. Suojelu ei myöskään sulje pois kaivosteollisuutta joen valuma-alueella, vaikka teollisuuden vaarat vesistöille on jo huomattu viimeistään Talvivaaran ja pohjoisessa Kaunisvaaran katastrofien yhteydessä. Ja lohi ei edelleenkään pääse Ounakseen nousemaan Kemijoen patojen ohi.
Silti: Kansanliike voitti ja jokivarren asukkaat saivat hengähdystauon.
Huono uutinen, joka piiloutuu tähän erävoittoon on se, että suojelustatus on mahdollista purkaa. Välillä patoaminen nostetaankin taas suunnittelupöydälle, edelleen.
Mutta: Lämpimät onnittelut Vjosan uudelle kansallispuistolle! Palvelkoot se paikallisia ja luonnon rauhaa etsiviä kulkijoita. Virratkoon Vjosa puhtaana ja vapaana, ikuisesti!
Ehkä täälläkin joku päivä vielä huomataan näiden vesistöjen korvaamattomuus…
Linkkejä:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/03/04/ounasjoki-virtaa-viela-vapaana
