”Hiljaisuus on lähes liiallista, ikään kuin sillä olisi jotain salattavaa. On kuin tunturien ja metsien yllä lepäävä rauha perustuisi johonkin pidätettyyn jännitykseen.” (Therman kirjassa Pallas, Ounas: luonto, ihmiset, kansallispuisto, matkailu. s. 20)
Alkaa olla ihan tavallista, että yritysten ja organisaatioiden on laskettava toimintansa aiheuttama hiilijalanjälki. Laskemisessa ja siinä miten sen kautta hahmotetaan maailmaa ja ympäristön tilaa on vakavat ongelmansa ja puutteensa, mutta joiltain osin se on ihan käyttökelpoinen yksinkertaistus. Yksittäinen ihminen tai ihmisyhteisö voi sen avulla miettiä päästöjensa vaikutusta sitä kautta, miten maailma makaisi, jos kaikki päästäisivät tiettyjä myrkkyjä saman verran.
Samalla kaavalla on mielenkiintoista – joskin ahdistavaa – kuvitella, miltä maapallo kuulostaisi, jos kaikki aiheuttaisivat yhtä paljon melua kuin ne, jotka meluavat eniten. Miltä erämaa kuulostaisi, jos kaikki meno olisi motorisoitua?
Melun määritelmä ei tietenkään ole ihan suoraviivaista (noisea eli melumusiikkia soittaneena minun on myönnettävä), mutta lähtökohdaksi voisi ottaa vaikka sen, että melu on jatkuvaa ääntä, jossa on iso osa valkoista kohinaa. Mukaan ei siis laskettaisi musiikkia, kirkonkelloja, kirveen iskuja puuhun tai rämäkkää naurua. Lisäksi melu on jotain, joka tuotetaan talon seinien ulkopuolella, eli kotona poraamista ei lasketa. Lähinnä tällaisessa tarkastelussa olisivat siis moottorit, kuten ruohonleikkurit ja motorisoidut kulkupelit. Mukaan kannattaisi laskea myös ympäristön akustiikan, kuten järven selän, ääntä voimistava aspekti.
Melusaaste yhdistetään usein vain kaupunkeihin tai niiden välisten valtareittien läheisyyteen. Syrjäseudun ja erämaan konteksteissa sillä on kuitenkin vielä ylimääräinen impakti, koska ihmisten lisäksi sieltä turvapaikan löytävät muut eliöt tutkitusti häiriintyvät melusta. Eräs selkeä esimerkki tästä on kotka, jonka pesintä häiriintyy heti, jos pesän lähellä pörrää motorisoitu ajoneuvo.
Monen meistä on vaikea selkiyttää ajatuksiaan ja pysyä eettisesti valppaina ilman hiljaisuutta ja etsimme erämaasta nimenomaan tätä. Mutta sitä on yhä vaikeampi löytää. Onko tämä vain vauhdin ja kapitalismin koneistoon liittyvä sivuvaikutus? Vai onko sellaisiakin ihmisiä tai tahoja, jotka eivät halua antaa tilaa tuolle hiljaisuudelle, eivätkä ainakaan halua sitä ympärilleen? Eivät kestä tuota ”pidätettyä jännitystä”? Siltä se ainakin joskus vaikuttaa.
No, ehkä ajatus siitä, että melu on muuta kuin sivuvaikutus ”kehityksestä” on hiukan vainoharhainen. Oli miten oli, harmillisen hankala sitä ”tuntureiden ja metsien yllä lepäävää rauhaa, jolla on jotain salattavaa” on enää monessakaan paikassa aistia. Lokakuinen Ounasjärvi aamu-usvassa antaa siitä pienen maistiaisen.
Soutuvene-
sumu ounasjärvellä
