Viime vuonna minulta varastettiin Hetan venevalkamasta vara-airot . (Etsintäkuulutus: pitkät lakatut tehdasairot!) En jäänyt kokeilemaan, ken voi airoitta soutaa, vaan päätin tilata uudet jo ennen järven sulamista.
Pellosta löytyi veneenveistäjä neljännessä polvessa, jonka yritys Kivilompolo hoiti homman puhelintilauksena mittojen mukaan (ei robotteja, ei kaavioita!). Airot ovat kuusipuuta, pitkät ja komeat. Niillä kelpaa soutaa tuulisemmallakin selällä, eikä tarvitse pelätä airon katkeamista. Ne näyttävät siltä, että tulevat kestämään vielä monta kesää.
Niillä yksin soudellessa mietin usein, miten hyvältä tuntuu, kun kerrankin tietää, mistä tavara tulee ja kuka sen on tehnyt. Harvan nykytavaran- tai välineen kanssa saa tältä asialta mielenrauhaa, kun tuotantoketjut ovat niin monimutkaisia ja halpojen hyödykkeiden tuottaminen rikkaille maille perustuu jo lähtökohtaisesti työntekijöiden ja luonnon riistolle jossain toisaalla.
Koska airojen ammattimainen tekijä löytyi läheltä, ei tarvitse huolissaan miettiä, kenen selkänahasta työ on revitty ja missä kestämättömissä oloissa se on tehty. Puu ei ollut kasvanut yrityksen omilla mailla, mutta se on tekijän mukaan Lapissa sahattua ja oletettavasti siis Suomessa kasvanutta. Airojen tai niiden pääasiallisten materiaalien ei tarvinnut matkustaa satojatuhansia kilometrejä rahtilaivoissa ja lentokoneissa päästäen päästöjään, jota tavaroiden liikkumisesta syntyy.
Uudet airot pääsivät heti ykkösairoiksi, kun vanhat kevyemmät airot syrjäytettiin vara-airoiksi. Eivätkä ne edelleenkään tuota päästöjä, vaikka kilometrejä niiden elinkaaren aikana kertyy.
vanhat airot
