Vanhoja ja uusia keinoja 2: Hiljainen on metsätie – vai onko?

Ohessa kuvia Ounasjärven ja kansallispuiston välissä sijaitsevasta yksityisen ulkopaikkakuntalaisen metsätaloustoimijan hakkuita varten rakentamasta tiestä puistoon johtavan hiihtoreitin varrelta. Metsätiet saattavat näyttää viattomilta päällystettyihin valtaväyliin verrattuna. Mutta myös nuo pääväylät ovat joskus olleet samanlaisia pikkuteitä. Ja toisin kuin niitä, metsäteitä tehdään nopeasti ja kilometrikaupalla. Niitä rakennetaan paikallisesta vastustuksesta huolimatta ja valtion taloudellisella tuella, eikä ympäristövaikutusarviointeja vaadita. Ne halkovat kairaa tuoden vanassaan hakkuita sekä paljon pieniä ja suuria moottoriajoneuvoja.

Metsähallituksen metsätalouspuoli esittelee sivuillaan. ”Metsähallituksen hallinnoimilla alueilla on noin 36 000 kilometriä metsäteitä” Ja: ”Metsätalouden käyttöön rakennettu tiestö on osoittautunut tärkeäksi valtion alueiden virkistyskäyttöä palvelevaksi infrastruktuuriksi.”

Onko kirjoittajilla mennyt sanat palveleva ja pilaava sekaisin?

Mitä ikinä tiet sitten palvelevatkin metsätalousjättien ohella, kairan mukana katoaa – yhä, ihan kuten Yrjö Kokon Neljän tuulen tien kirjoittamisen aikoina - tapoja olla luonnossa, luonnon kanssa, ihmisten ja muiden eliöiden monimutkaisia ja herkkiä verkostoja, elonkirjoa. Vauhdin ja koneellistamisen hurmassa edelleen kuolee kokonaisia elämänmuotoja. Näitä nykyisiä menetyksiä vain on vaikeampi hahmottaa kuin Kokon aikaisia, joita pääseemme tarkastelemaan jälkiviisaudella.